Lähirähinäpäivä Helatorstaina 30.5.2019!

Koko perheen hauska kaupunkisuunnistuspäivä!

Ensimmäistä Lähirähinäpäivää vietetään helatorstaina 30.5.2019 koko perheen kaupunkisuunnistuksen merkeissä. Suunnistuspisteitä on eri puolilla kaupunkia ja homman voi aloittaa miltä rastipisteeltä tahansa. Joillakin rasteilla tulee tehdä tehtäviä, jotta suoritusmerkintä heltiää, toisilta rasteilta merkinnän saa vain käymällä paikalla. Lähirähinän hengessä kaikki päivän tapahtumat ovat ilmaisia ja avoimia kaikille. Rastien toiminnot koostuvat mm. eri urheilulajeista, e-urheilusta, elämyslajeista sekä myös täysin uusista lajeista.

Lähirähinäpäivä huipentuu Raatissa pidettäviin kaikille avoimeen Esport testitapahtumaan (klo 12-18), Kaleva Media Cup FIFA 19 turnauksen loppuotteluun (klo 15:45) ja perinteisempään jalkapallo-otteluun JS Hercules – KuFu (klo 15-17). Rastisuunnistuslaput palautetaan Raattiin klo 15:00 mennessä, jolloin on mukana palkintojen arvonnassa.

Tule mukaan pitämään hauskaa yhdessä koko perheen voimin vuoden viileimpään Oulussa keväällä 2019 järjestettävään tapahtumaan.

LÄHIRÄHINÄ JA HERCULES ESPORTS – RE-BRANDING SPORTS!